sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Tervehdys taas täältä vauvasumun keskeltä! Eilen murumme täytti 3kk! Oloni on onnellinen ja samalla aikalailla väsynyt, sillä painimme tällä hetkellä yöllisten tunnin välein heräilyjen kanssa. Levätä täytyy silloin kun ehtii. Päiväunetkin ovat kestoltaan noin puolituntisia ja niitä nukutaan useampia kertoja päivässä, ettei mene yliväsymyksen puolelle. Hänen rytmiään noudattaen pikkuisemme on kuitenkin varsin tyytyväinen vauveli ja on mukavaa viettää aikaa kotosalla kun eivät seinätkään ole vielä päälle kaatuneet :)!

Kuukausi onkin vierähtänyt juhlien merkeissä kun ensin tuli joulut ja vuoden vaihteet ja loppiaisena vietimme nimiäisiä! Rakkauspakkauksemme kantaa täten siis nimeä Hilla Aava Hallatar ❤

Arki on ollut muutoin aika lailla vauvan ehdoilla elelyä. Opettelemme nyt luomaan jonkin sortin rutiineja ja keskitymme haasteisiin. Nukkumisien lisäksi autoilu on osoittautunut haastavaksi. Monet hehkuttaa vauvojen nukahtavan/nukkuvan autossa mainiosti, mutta meillä jostain syystä tämä asia on täysin "nou nou" ja huudetaan pää punaisena kun herätään tai ollaan hereillä. Esikoisella tosin oli samanlainen meininki pitkään, joten ei tämä nyt varsin yllätyksenäkään tule. Täytyy tarkkailla, onko tässäkin kyse uniassosiaatioista. Joka tapauksessa autoilu saa nyt riittää kerran viikossa tai harvemmin, isommassa ruokakaupassa käymiseen. Lähikaupassa käymme kantoreppuillen :)


Odottelemme tässä myös 3kk neuvolaa, joka on nyt tulevalla viikolla. Ainakin luulisin kasvun olleen tehokasta. 6 kg on varmasti mennyt jo rikki ja 68 kokoa pienempiä vaatteita ei kannata enää hommailla. Ihan järkkyä millä tahdilla nuin pieni olento kasvaakaan :D!

Kehitystä on tapahtunut muullakin tasolla paljon. Nimittäin hän tykkää valtavasti höpötellä ja ottaa kontaktia erilaisilla ääntelyillä ja kiljahduksilla. Myös koittaa selvästi toistella "pupua" ja äitiä". Hän katselee tarkasti suun liikkeitä ja seurailee ihmeissään kun me syömme ja puhumme. Kuolaakin on valunut jonkin aikaa, lieneekö hammasta tulossa? Innostuu myös paljon raajoja heiluttamalla erilaisista esineistä ja kirjoista. Meillä onkin luotu mukava iltarutiini, johon kuuluu iltasadun lukeminen. Hän viihtyy myös esikoisesta paljon rennosti pötköttelemällä, jopa paremmin kuin sylissä. Kääntyilyyn ei vielä ole hirveämmin innostunut, mutta viihtyy vatsallaan jo pidempiä aikoja.

Kaiken kaikkiaan hän on hyvin tyytyväinen ja säteilevä ihmisenalku, kunhan saa tarpeeksi usein ruokaa ja unta :)!