Heissan!

Näin on kuukausi vierähtänyt kuopuksemme syntymästä, ehkä valehtelematta elämäni nopein kuukausi. Luvassa onkin nyt hehkutuksen täyteinen postaus, sillä kaikki on sujunut niin hienosti! Täällä on menty ihan vauvakuplassa ja todellakin nautittu vauva-arjesta. Tai ainakin tämän perheen äippä on :)! Olin odotellut jotain niin paljon vaikeampaa, joten nyt ainakin saa nauttia näistä upeista hetkistä niin paljon kuin pystyy! Tässä siis vähän kuulumisia, olkaa hyvät!

Pääasiassa olemme olleet kuluneen kuukauden aikana kotosalla, tutustuneet vauvaan ja koittaneet pitää kaiken hälinän minimissä. Arki on sujunut hienosti. Noin yleisesti ottaen olen makoillut päivisin sohvalla, vauvan kanssa pesien, ja yöt hän on nukkunut vieressämme perhepedin ajatusta noudattaen. Yöt menneet ihan mukavasti, välillä heräillen enemmän ja välillä vähemmän, mutta yöllä syöttäminen on niin selkärangassa, että se sujuu itseltä puoliunessa :)! Ensimmäinen viikko menikin pikkuisella lähes täysin syöden ja nukkuen. Nyt viime viikkoina aktiivisuus on alkanut lisääntyä ympäristön tarkkailuna ja selvästi valppaampana käyttäytymisenä. Hän on alkanut reagoimaan erilaisiin ääniin ja havahtuu herkemmin hereille...tapittamaan ihanilla pienillä nappisilmillään :)! Nyt ihan viime päivinä jotain hymyntapaistakin on alkanut sieltä näkyä katsekontaktia ottaessa, sekä kaikenmoista ääntelyä on vireillä, jotka ovat saaneet ihan omat nimityksensäkin! Pientä normaalia masuvaivaa lukuun ottamatta  pilttimme vaikuttaa olevan hyvin tyytyväinen, ainakin tähän asti. Maitolaitokseni on myös "niin kovassa nosteessa", että välillä tuntuu, että koko kämppä lainehtii maidosta.. ja niiden seurannaisista, pulautuksista :D Ja tämähän ei haittaa, sillä pikkuinen on kerryttänyt kuukaudessa painoa kilon verran ja pituuttakin pari senttimetriä lisää!

Syömisten, nukkumisten ja lokoilujen lisäksi olemme tehneet välillä kantoreppukävelyjä. Mies on ylpeänä saanut kantaa pikkuista lenkkeillessä ja itse olen päässyt nauttimaan liikkumisesta pitkästä aikaa ilman raskausmahaa! Vaunuja ei olla käytettykään kun kerran ostarissa ja kerran laivareissulla, josta voisinkin kertoa seuraavaksi :)!

Teimme siis ensimmäisen pidemmän reissun viime viikon vaihteessa, kun suuntasimme isänpäivän viettoon lapsuudenkotiini, jossa esikoiseni oli jo meitä odottamassa. Ajomatkaa Jyväskylästä Vihtiin on ajallisesti noin 3 ja puoli tuntia. Jännityksellä odotimme, miten matka menisi, mutta pysähdyksiä tuli vain pari koko matkan aikana. Välillä vaan tien poskeen pysähdyksiin vauvaa syöttämään, kun heräsi huutamaan. Tällä periaatteella olemmekin saaneet matkustettua rennosti kelloon katsomatta. Olimme tosiaan myös miettineet jotain mukavaa, pientä aktiviteettia joten päätimme käydä samalla reissulla Turku-Tukholma risteilyllä, joka oli meiltä yllätys esikoiselleni. Reissu sujui todella hienosti ja jäi fiilis että kiva lähteä toistekin uudestaan :)! Vaipanvaihdot ja pidempiaikaiset syötöt oli helppo käydä tekemässä kaikessa rauhassa hytissä ja lapsille suunnattu ohjelma Ville Viikinkeineen oli esikoiselle mieleen. Pitkästä aikaa pieni reissu teki ihan hyvää, vaikka suuri hoivaviettini ohjaileekin enemmän rauhalliseen kotona oleskeluun.





Esikoiseni on ottanut vauvan todella hyvin vastaan. Edelleenkään ei ole mustasukkaisuutta ollut ilmassa. Välillä pientä turhautumista lähinnä, kun vauvan ehdoilla pitää mennä, mutta olen koittanut huomioida häntä myös mahdollisimman paljon. Nyt meillä on alkanut sellainen arki, että päiväkotipäiviä hänellä on 2-3 viikossa ja muina päivinä hän on minun ja vauvan kanssa kotosalla (ja viikonloppuisin vaihdellen isänsä luona). Välillä tekemisen keksiminen on hänellä haastavaa, mutta eiköhän tästäkin selvitä :) Hienosti on ollut apuna vauvan kanssa, vaipanvaihdossa ja pukemisessa, sekä rauhoittelussa.

Kotiaskareiden tekeminen on hieman haastavampaa kuin ennen, mutta siihenkin on hyvä apukeino: kantoliina tai kantopussi. Olen saanut puuhailtua joitakin askareita, kun olen vain sujauttanut vauvan kantopussiin, siihen nukahtanut yleensä helposti. Eikä ole muutenkaan mikään katastrofi jos paikat on välillä vähän mullin mallin ;) Mutta nyt sunnuntaiselle iltakävelylle reppuilemaan! Seuraavaa kuukautta mielenkiinnolla odotellessa ❤

Synnytyskokemus

Tervehdys!

Lupailin kirjoitella hieman synnytyskokemuksestani, joten tässäpä sitä tulee :)!


20.10 Torstaina istuskelimme normaalisti iltaa kotisoffalla ja ounastelimme, josko käytäisiin lauantaina ulkona syömässä miehen syntymäpäivänä. Laskettu aikanihan oli 13. perjantai, mutta kaikki merkit synnytyksestä olivat kadonneet lähes täysin, joten asennoiduimme vauvan tulevan "tyyliin" jouluna :D Tämä ei sinällään ollut enää mikään hauska vitsi, sillä oloni oli niin tukala ja olin valmis tekemään todella mitä vaan saadakseni vauvan ulos. Täyttelin vielä nukkumaan mennessä ristikkoa ja sanoin miehelleni  leppoisasti että "josko se nyt vaan tulis kun pyytäis, ollaan niin valmiita". Aloin miettimään ja kuulostelemaan supistuksia, perus harjoitussupistuksia, joita on tullut jo kuukausien ajan. Huomasinkin jokusen tulevan. Otin päähäni mielikuvan aallokosta, joka lyö rantaan, näin huomasin kevyiden harjoitussupistusten tulevan noin kymmenen minuutin välein. Kello oli jo reippaasti yli puolen yön. Ajattelin mielessäni, että kohta nää taas lopahtaa niin kuin yleensäkin, mutta niin ei tapahtunut. Herättelin miestäni joskus yhdeltä ja tokaisin, että kevyesti supistelee. Hän laski supistusten väliksi jotain 5 minuuttia ja kehotti soittamaan sairaalaan. Minä vaan naureskelin, että eihän tässä nyt mitään kun ei edes tunnu missään. "Nyt soitat sinne sairaalaan tai minä soitan!" "Okei okei". Minä soitin. Kehottivat tulemaan omien tuntemusten mukaan kun ei kotona pärjää.

Esikoisen synnyttäminen kesti melkein vuorokauden, joten en tosiaankaan ajatellut, että tässä mikään kiire olisi. Mieheni kovapäisesti käski kuitenkin, että olisi nyt viisainta lähteä. Niinpä soitimme esikoiseni isän paikalle häntä yöksi katsomaan ja samalla taksin. Kello oli tuolloin 2.30. Samalla tunsin ensimmäisen hieman voimakkaamman supistuksen ja totesin itsekin, että kyllä nyt synnytys on lähtenyt käyntiin. Kun pääsimme taksiin, supistus tuntui sen verran kovalta, että piti jo hiukan irvistellä. Sairaalalla taisimme olla joskus kolmen jälkeen yöllä. Oli aivan hiljaista.

Painoimme oven summeria, kunnes joku tuli avaamaan. Totesin ja sanoin supistusten olevan sen verran kipeitä, että jos nää ei supistuksia ole niin sit on joku muu pahasti vialla. Jouduin hetkeksi makaamaan käyrille ja jokainen supistus tuntui tuskalliselta. Tehtiin vielä sisätutkimus ja kohdunsuu olikin auki 6 cm ja käyrille piirtyikin tiheästi tulosta. Kun nousin, alkoi lapsivettä valua pitkin poikin. Lähdimme heti synnytyssaliin. Puin sairaalan kauhtuneen kaavun ja piti nojailla pöytiin ja heilua supistuksen tullessa, olivat tosi kovia. Kun kätilö tuli, niin kysyi saman tien että ilmeisesti ponnistuttaa? "Joo" Sain sanottua kipujen keskeltä. Katsottiin tilanne ja olinkin jo täysin auki. Minulle annettiin vielä kohdunkaulan puudutetta, ajattelin sen helpottavan ponnistuskipua. Saikin pian alkaa ponnistelemaan. Kuuntelin kätilön ohjeita. Ponnistelin aluksi kylkiasennossa ja lopuksi käännyin puoli-istuvaan asentoon, jotta kätilö sai parhaiten tuettua. Kuului posahdus ja loput lapsivedet tulivat ulos tässä vaiheessa. Noin puolen tunnin ponnistusvaiheen jälkeen rakas tyttömme syntyi klo 4.52. Painoa oli 3644 g, pituutta 50 cm ja pään ympärys 34,5 cm.

Mieheni sai katkaista napanuoran ja pääsin heti imettämään. Sillä aikaa laitettiin ompeleita, tällä kertaa toisen asteen repeämä + eppari, mutta pahimmalta pelolta säästyttiin (esikoisen jakkarasynnytksestä aiheutui paljon pahempaa jälkeä ja pitkä pitkä toipumisaika). Olin helpottunut, ei tarvinnut leikkuriin lähteä tällä kertaa :)! Kohdunkaulan puudutteesta en osannut sanoa, oliko siitä mitään hyötyä ponnistusvaiheessa, ainakin kivut tuntuivat samalta kun esikoista ponnistaessa). Tämä oli myös synnytys flunssaisena, kokemus sekin! Oikeastaan hallitsematon, kova yskä oli ainoa, mikä haittasi hieman touhua, etenkin yskiminen synnytyksen jälkeen, ei muuten ole herkkua.

Operoinnin jälkeen tyttö pääsi isän syliin ja sain aamupalaa. Eipä siinä paljoa nälkä ollut, mutta söin hyvillä mielin, sillä parin kuukauden närästyksen jälkeen ensimmäinen ateria ilman kurkunpoltetta oli varsin tervetullut ;)! Samalla vain hämmästelimme, kuinka ryminällä koko synnytys meni. Synnytinkö todella jo? Hetki sitten olimme vielä menossa kotona nukkumaan.. Kaikki kävi niin nopeasti. Ensimmäiset tuntuvat supistukset noin 2.30, sairaalassa kolmen ja puoli neljän välillä ja vauva pihalla ennen viittä. 2,5 tuntia koko homma! Onneksi mieheni soitti sen taksin, olisin varmaan synnyttänyt kotiin jos olisin jäänyt odottelemaan. En myöskään koskaan olisi osannut odottaa, kuinka supistukset yhtäkkiä voivat olla niin kivuliaita ja rajuja ja miten edettiin niin vauhdilla. Kaikki pallot ja kauratyynyt ja suihkut jäivät välistä ja pään valtasi lähinnä kaaos kaiken kontrollin ja seesteisyyden sijaan kun ei osannut odottaa että homma olisikin hetkessä jo ohi.. uskomatonta, miten synnytykset voivat olla niin erilaisia!

Aamupalan jälkeen sain mennä suihkuun ja olin iloinen, kuinka helposti pääsin jaloilleni tällä kertaa ja kuinka hyvin kaikki sujui, vaikka pelkäsin pahinta skenaariota. Puin puhtaat vaatteet päälleni, sain vauvani syliin, ja lähdimme kävelemään naistenosaston puolelle. Matkalla saimme laittaa pienen punaisen nuppineulan syntyneiden vauvojen taululle :)! Huoneessa oli toinenkin tuore äiti, joka pääsi kotiutumaan samana päivänä, joten meidän toivomamme perhehuone toteutui. Sairaala yllätti vielä pienellä paketilla imetysviikon kunniaksi, josta löytyi ihana pieni pipo, liivinsuojuksia, nännirasvaa ja herkkuja.. Pitääpä muuten ihan kehua nyt Keski-Suomen keskussairaalaa ainakin kätilöiden ja naistenosaston osalta. Kätilöt olivat ihania ja tsemppaavia ja juoksivat kiireestä kantapäähän, tekivät todella kaikkensa. Myös naistenosastolla oli kiva henkilökunta ja erityisesti jäi mieleen mukava nuori opiskelija, joka sanoikin olevan omalla alallaan ja se todellakin huokui :)!

Aamupäivä meni kyllä ihan tunnesumussa, iltapäivällä tulikin jo isoveli pikkusiskoaan katsomaan. Voi sitä onnen ja riemun määrää ❤! Myös vanhempamme tulivat iltasella vauvaa katsomaan. Toiveenamme oli päästä mahdollisimman pian kotiin, ja saisimmekin lähteä jo huomenna, kun 36 tuntia syntymästä täynnä ja lastenlääkäri tarkastanut vauvan.

                                 

Sairaalassa yö menikin aika hitaasti ja odottelimme vain kotiin pääsyä. Aamulla olikin sitten mieheni syntymäpäivä! Aika hyvin ajoitti tuo pikkuinen tulonsa. Lieneekö ei halunnut silti synttäreitä ihan samalle päivälle kuitenkaan ;) Meidän piti mennä ulos syömään, noh, tavallaan nyt oltiin "täyden palvelun hotellissa", mikäpäs tässä :D! Paras uutinen oli kuitenkin se, että saimme luvan lähteä kotiin. Lääkärintarkastuksessa kun kaikki oli moitteettomasti ja oma vointi hyvä. Niin pääsimme kotiin, jossa odotti ihana illallinen ja perhe koolla ❤ Näin on uusi sivu elämässä taas kääntynyt!

Synnytyksestä on nyt tosiaan kolme viikkoa, ja voin vain hämmästellä, kuinka hyvin kaikki on mennyt. Vauvalla ollut kaikki hyvin, se on tietenkin parasta. Hyvin tyytyväinen on pääasiassa ollut! Oma nopea toipumiseni rajun ja nopean synnytyksen jälkeen on ollut itselle positiivisesti hämmästyttävää. Kotiutuminen oli nopea verrattuna esikoisen kanssa melkein viikon sairaalassa oleiluun nähden. Särkylääkkeitäkään en tällä kertaa edes kotona tarvinnut. Jälkivuotoa hulahti aika lailla kaksi viikkoa, jonka jälkeen se on ollut lähes olematonta. Autollakin ajelin jo viikko sitten, kun esikoisen kohdalla jouduin olla jo istumakiellossakin peräti kolme viikkoa (ja kipujahan kesti kuukausi tolkulla tuolloin). Eilen oli ihana päästä kunnolla saunomaankin pitkästä aikaa, kun en ole uskaltanut aiemmin kuin käydä vain nopeasti kääntymässä saunassa. Myös kaikki kerryttämäni 10 raskauskiloa katosi alle viikossa, synnytyksessä lähti 8 kiloa.. maha kutistui parissa päivässä, muutama arpi linea negroineen vielä muistuttelee olemassaolollaan.

Vauva-arki on myös mennyt hyvin rennosti ja omalla painollaan. Sitä suhtautuu kaikkeen paljon rennommin tällä kertaa ja osaa vain keskittyä nauttimaan kaikesta, kun mitään ei ole tullut vielä shokkina. Kolmen viikon pesimisen jälkeen huomenna lähdemme ensimmäiselle pidemmälle reissulle, kun ajelemme Etelä-Suomeen kotopuoleeni isänpäivän viettoon ja siitä sitten pienelle risteilylle :)! Katsotaan, miten matkustelut sujuvat tällä köörillä! Luoja, siitä on pitkä aika kun viimeksi olen käynyt jossain Jyväskylää kauempana, taisi olla heinäkuun alkua. Sen jälkeen selkä sanoi itsensä irti, eikä helpotus tullut kuin vasta synnytettyä. Nyt siis ilolla reissuun ja seikkailut jatkukoon :)!

Ps. TÄSTÄ linkistä pääsee kurkistamaan vielä esikoiseni synnytyskokemusta vuodelta 2012, joka oli aivan erilainen, tosin sekin hieno kokemus pitkästä toipumisesta huolimatta ❤❤❤